Popov, runokone ja minä

Kello löi jo aamun tunteja
Viiden viisari todeksi sen
Totesi
Eivät suotta silti valvottuja
Olleet yöni, olinhan runokoneeni
Valtaisan viimein saanut valmiiksi
Tuli kamala sää ja jääkaapista mies
Sano nähneensä erään
Joka nenänsä perään
Oli kiljunut, karjunut mieltä vailla
Vai sillä lailla
No, mikäs minä olen siihen
Enää lisäämään mitään?

Kun huolenaiheita omiakin
On jo aivan riittämiin
Koneeni runojaan siittää, se
Laulaa ne toisaalla muille
Ja ventovieras klyyvariani
Irti repiä koetti
Mikähän senkin pään sekoitti?

Se työnsi jalkaa oven väliin
Minä vedin kiinni uksen
Tein varman vaikutuksen
Kun se kerran pakeni rappukäytävään
Ja ikkunastani nään

Kun lapset sitä ilkkuu
Nauraen pilkkaa
Sen veristä nilkkaa
Kysyy:
"Hei!
Nenääkö löytynyt ei?"
Ei!
"Nenäänsä se löytänyt ei!"
Ei!

Kello löi jo aamun tunteja
Kun Popov päätti työnsä