Päivänsäde ja menninkäinen

Aurinko kun päätti retken
Siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen
Hämärä jo metsään hiipi
Päivänsäde kultasiipi
Juuri aikoi lentää eestä sen

Kun menninkäisen pienen
Näki vastaan tulevan
Se juuri oli noussut luolastaan
Kas menninkäinen ennen
Päivänlaskua ei voi
Milloinkaan elää päällä maan

Katselivat toisiansa
Menninkäinen rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa
Sanoi: "Poltat silmiäni
Mutten ole eläissäni
Nähnyt mitään yhtää ihanaa"

Ei haittaa, vaikka loisteesi
Mun sokeaksi saa
On pimeässä hyvä asustaa
Käy kanssani, niin kotiluolaan
Näytän sulle tien
Ja sinut armaakseni vien

Säde vastas: "Peikko-kulta
Pimeys vie hengen multa
Enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä
Ellen kohta valoon ennä
Niin en hetkeäkään elää saa."

Niin lähti kaunis päivänsäde
Mutta vieläkin
Kun menninkäinen öisin tallustaa
Hän miettii, miksi toinen täällä
Valon lapsi on
Ja toinen yötä rakastaa