JVG
JVG

JVG

About JVG

JVG (tyyliteltynä Jare&VilleGalle) on helsinkiläinen rap-duo, jonka muodostaa kaksikko Jare Joakim Brand sekä Ville-Petteri Galle.

Urheilu- ja bailaus-teemaisistaan kappaleistaan tunnettu duo on julkaisut yhteensä viisi albumia sekä yhden EP:n. Heidän suosituimpiin kappaleisiin kuuluu “Hehkuu” sekä “Paluu tulevaisuuteen” jotka molemmat julkaistiin singleinä, “Tarkenee” 247365:ltä ja “Älä jätä roikkuu” Popkornilta.

Kaksikon läpimurron aiheutti “Häissä” joka valittiin vuoden 2011 Suomen viralliseksi kesähitiksi. JVG on siirtynyt vuosien kuluessa hieman lähemmäksi pop-genreä aloittamastaan rap-genrestä, mutta kaksikko on julkaissut silti rap-kappaleita ja myös kokonaisen rap-EP:n Mist sä tuut EP, josta suosituimmaksi nousi “Mist sä tuut Part 2” jatko-osa ensimmäiselleen osalleen.

JVG on myös voittanut lukuisia palkintoja joista tuoreimpia ovat mm. Vuoden striimatuimman kotimaisen biisin Emman vuonna 2016 ja 2017 kappaleilla “Tarkenee” sekä “Hehkuu”, Vuoden hiphop-albumin Emman vuonna 2017 ja Vuoden yhtyeen Emman vuonna 2016 ja 2017.

JVG Q&A
When did JVG's first album release?

JVG's first album Verkkareis / Mun tapa pelata released on Thu Jan 01 1970.

What is the most popular album by JVG?

The most popular album by JVG's is TOP 10

What is the most popular song by JVG?

The most popular song by JVG's is Mist sä tuut

When did JVG start making music?

JVG's first song Sika (Vain elämää joulu) released on Fri Nov 15 2019.

Your Gateway to High-Quality MP3, FLAC and Lyrics
DownloadMP3FLAC.com